SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY:N SÄÄNNÖT

 

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Kääpiöpinserit ry. Kotipaikka Helsinki, toiminta-alueena koko maa. Yhdistyksen kieli on suomi.

2. Suomen Kääpiöpinserit ry on Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry:n, Helsingin Seudun Kennelpiiri ry:n ja Suomen Snautseri-Pinseri Keskusjärjestö ry:n jäsen. Yhdistys voi olla jäsenenä myös muissa tarkoitusperiään edistävissä yhdistyksissä, liitoissa ja keskusjärjestöissä.

3. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kääpiöpinserien jalostusta ja tunnetuksi tulemista sekä toimia aatteellisena yhdyssiteenä jäsenten keskuudessa näiden koiraharrastusten edistämisessä.
Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan järjestämällä keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, näyttelyitä, kokeita, kilpailuja, kerhoiltoja, kursseja sekä ohjaamalla jalostustoimintaa.
Yhdistys voi harjoittaa alan julkaisutoimintaa.
Yhdistys levittää tietoa edustamastaan rodusta asianharrastajien ja yleisön keskuudessa mainostamalla, järjestämällä tiedotustilaisuuksia, esittelyjä ja julkaisemalla rotuesitteitä. Yhdistys seuraa rodun kehitystä kotimaassa ja ulkomailla sekä pitää yhteyttä vastaaviin ulkomaisiin järjestöihin.

4. Varoja toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii perimällä jäsenmaksuja, järjestämällä näyttelyitä, kokeita ja kilpailuja, toimeenpanemalla asianmukaisella luvalla rahankeräyksiä, arpajaisia, yleisiä huvitilaisuuksia sekä ottamalla vastaan lahjoituksia ja jälkisäädöksiä. Yhdistys on oikeutettu hankkimaan ja omistamaan kiinteää ja irtainta omaisuutta.

5. Yhdistyksen jäseniä voivat olla sekä yksityiset henkilöt että rekisteröidyt yhdistykset.
Yksityiset henkilöt ovat varsinais-, perhe-, kunnia- tai tukijäseniä. Rekisteröidyt yhdistykset ovat varsinaisjäseniä.
Yhdistyksen varsinais-, perhe- ja tukijäseniä voivat olla yksityiset henkilöt, sekä varsinaisjäseninä rekisteröidyt yhdistykset, jotka hallitus on kokouksessaan hyväksynyt ja jotka ovat suorittaneet syyskokouksen määräämän jäsenmaksun. Liittyessään yhdistykseen henkilö tai yhdistys hyväksyy Suomen Kääpiöpinserit ry:n säännöt ja tarkoituksen.
Yhdistyksen hallituksen ehdotuksesta voidaan kunniajäseneksi kutsua henkilöitä, joille yhdistys haluaa osoittaa erityistä kunnioitusta ja kiitollisuutta, sekä kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen entisen puheenjohtajan. Ehdotukset alistetaan yhdistyksen kokouksen ratkaistaviksi. Kunniajäsenillä ja kunniapuheenjohtajalla on samat oikeudet kuin varsinaisjäsenellä, mutta ovat vapaat jäsenmaksuista. Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan.
Perhejäsen on henkilö, joka kuuluu varsinaisjäsenen perheeseen ja asuu yhdessä hänen kanssaan. Perhejäsenellä on samat oikeudet kuin varsinais-jäsenellä, mutta hänelle ei lähetetä yhdistyksen julkaisuja.
Tukijäsen on jo jonkin muun Suomen Snautseri-Pinseri Keskusjärjestö ry:een kuuluvan rotukerhon jäsen. Tukijäsenellä on samat oikeudet kuin varsinais-jäsenellä, mutta edullisempi jäsenmaksu. Tukijäsenelle ei lähetetä yhdistyksen jäsenlehteä, mutta lähetetään tiedotteet.
Aikaisempien sääntöjen perusteella saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

6. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Erottamispäätöksestä voi erotettu jäsen muista syistä kuin jäsenmaksun suorittamatta jättämisestä valittaa ja saattaa se yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle 30 päivän kuluessa erottamistiedon saatuaan. Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.

Jäsen, joka on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta 6 kk:n ajalta voidaan katsoa hallituksen päätöksellä eronneeksi.

7. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa vuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi vuodeksi valittuna kuusi muuta varsinaista jäsentä ja vuodeksi valittuna kaksi varajäsentä.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallituksen jäsenen tulee olla 18-vuotta täyttänyt henkilö ja hänen tulee täyttää muut lain edellyttämät vaatimukset.

Puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain. Perustamiskokouksessa valittu hallitus toimii kaksi vuotta muuttumattomana, jonka jälkeen arvalla ratkaistaan erovuoroiset.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan, muut tarvittavat toimihenkilöt ja toimikunnat sekä määrää niiden tehtävät.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhden varsinaisen jäsenen ollessa pois hallituksen kokouksesta ratkaistaan arvalla kumpi paikalla olevista varajäsenistä saa käyttää äänioikeutta.

8. Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
Hallitus voi oikeuttaa sihteerin tai rahastonhoitajan yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.

9. Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille 20. tammikuuta mennessä ja heidän on annettava lausuntonsa hallitukselle 3. helmikuuta mennessä.

10. Yhdistys kokoontuu vuosittain kahteen kokoukseen, joista kevätkokous pidetään helmi-maaliskuun ja syyskokous loka-marraskuun aikana.

Ylimääräinen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänivaltaisista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksessa on varsinaisjäsenellä yksi (1) ääni. Rekisteröidyn yhdistyksen ääntä käyttää kyseisen yhdistyksen hallituksen kirjallisesti valtuuttama edustaja. Yhdistyksen jäsen saa edustaa yhdistyksen kokouksessa enintään kahta (2) muuta yhdistyksen äänioikeutettua jäsentä. Tällöin on ao. jäsenen jätettävä kokoukselle edustamansa henkilön antama nimetty valtakirja.

Kutsut yhdistyksen kokouksiin on julkaistava yhdistyksen julkaisussa tai lähetettävä kirjallisesti jäsenistölle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.

11. Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- esitetään toimintakertomukset
- esitetään tilinpäätös edellisestä toimintavuodelta
- vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
- valitaan edustajat Suomen Snautseri-Pinseri Keskusjärjestö ry:n keskus-järjestökokouksiin
- valitaan edustajat Helsingin Seudun Kennelpiiri ry:n kokouksiin
- valitaan edustaja Suomen Kennelliiton-Finska Kennelklubben ry:n yleiskokoukseen (joka 3. vuosi)
- valitaan muut tarvittavat edustajat
- käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat
- käsitellään muut hallituksen esittämät sekä jäsenten 31.1 mennessä hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat
- käsitellään muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta päättää vain yksimielisellä päätöksellä

12. Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- vahvistetaan seuraavan vuoden jäsenmaksut erikseen kullekin jäsenryhmälle
- vahvistetaan hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle toimintakaudelle
- suoritetaan hallituksen puheenjohtajan vaali
- suoritetaan hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten tilalle
- valitaan kaksi tilintarkastajaa sekä kaksi varatilintarkastajaa
- käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat
- käsitellään muut hallituksen esittämät sekä jäsenten 31.8 mennessä hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat
- käsitellään muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta päättää vain yksimielisellä päätöksellä

13. Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat avoimella äänestyksellä ja yksinkertaisella äänten enemmistöllä, jollei näissä säännöissä tai yhdistyslaissa toisin määrätä. Milloin joku kokouksen edustaja sitä vaatii, suoritetaan äänestys suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan, ratkaisee vaaleissa arpa, muissa asioissa kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

14. Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään 2/3 enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

15. Yhdistyksen purkamisesta on tehtävä päätös kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä kokouksessa. Purkamispäätöstä on kummassakin kokouksessa kannatettava vähintään 3/4 annetuista äänistä.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat kenneltoiminnan edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tultua lakkautetuksi, käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

16. Muuten noudatettakoon yhdistyslain määräyksiä.